Tavoitteena leuanvedot? Näillä vinkeillä onnistut varmasti

Etkö saa vedettyä yhtäkään leukaa oman kehon painolla, ilman apuvälineitä? Se ei haittaa, sillä suunnitelmallisella treenaamisella saat pian monta. Leuanveto on ihan huippuhyvä koko vartalon liike, jossa suurimman työn tekee leveä selkälihas. Kuitenkin käsien, vatsan, hartioiden sekä muiden selän lihasten rooli on suorittamisessa oleellisen tärkeä.

Omasta leuanvetotaustastani sen verran, että vielä pari vuotta sitten minulla ei ollut toivoakaan saada edes päälakea tangon kohdalle, saatika sitten leukaa sen yli. Päätin ottaa liikkeen erityiseksi kehityskohteeksi treeneissä ja puolen vuoden päästä vetelin jo lähemmäs kymmenen leukaa. Oli muuten aika siistiä! Mennäänhän sitten asiaan.

Leuanveto
Konalan TFW:llä kelpaa vedellä leukoja!

Näin harjoittelet leuanvetoa:

Ote:

Valitse ote, jota lähdet kehittämään ja sitoudu siihen. Onko se myötäote (kämmenet itsestä poispäin) vai vastaote (kämmenet itseen päin)? Mikäli lähtötasosi on nolla, voit valita ihan oman mielen mukaan kumpi tuntuu paremmalta. Mieti sen jälkeen oteleveys. Itse suosin vain hieman hartioita leveämpää otetta, jolloin liike tuntuu reippaasti myös ojentajassa. Erittäin leveällä otteella tuntuman saa paremmin selkään. Suosittelen siis, että harjoittelet aina tällä valitsemallasi tietyllä otteella ja sitten vasta vaihdat, kun leuanvedot sujuvat leikiten.

Apuvälineenä kuminauha:

Mikäli haluat toteuttaa liikkeen kokonaisuudessaan tai tehdä useamman toiston, käytä apuna kuminauhaa. Niitä on useimmilla kuntosaleilla eri paksuisia/pituisia ja niiden avulla on myös helppo mitata kehitystä. Voit aloittaa vaikka paksuimmalla kuminauhalla ja tehdä sen avulla kerran viikossa 3x kahdeksan toistoa. Viikkojen kuluessa, kun se alkaa tuntua liian kevyeltä, on helppo siirtyä astetta ohuempaan kuminauhaan. Välillä kannattaa myös haastaa itseään kokeilemaan, kuinka monta toistoa menee kaikista ohuimmalla. Vaikka lukema olisi nolla, kehittää se voimia eri tavalla kuin useamman toiston harjoitteet.

Käänteiset toistot:

Tässä kannattaa käyttää apuna penkkiä tai boxia. Sijoita se tangon kohdalle ja vedä parikymmentä senttiä taaemmas. Tarkoituksena on, että pääset sen avulla kiipeämään tangon päälle, mutta ettei se olisi suoritusta tehdessä tiellä. Hyppää boxilta suoraan leuanvedon yläasentoon, jossa käsivarret ovat koukussa ja rinta on kiinni tangossa. Hivuta itseäsi alaspäin liiotellun hitaasti niin, että kohdelihas joutuu kunnolla töihin. Mikäli koet etteivät voimasi riitä hallittuun alastuloon, voi keskittyä vain pysymään yläasennossa mahdollisimman pitkään.

Leuanveto

Tukevat liikkeet:

Samaan treeniin kannattaa sisällyttää liikkeitä, jotka tukevat leuanvetotavoitettasi. Näitä ovat mm. ylätaljaveto eteen, sekä istualteen laitteessa suoritettava “leuanveto”. Painot kannattaa pitää mahdollisimman raskaina, niin että saat tehtyä vain nipin napin viisi toistoa per sarja. Tee kuitenkin aina leuanvetotangossa tehtävät harjoitteet ensimmäisenä ja loput liikkeet sen jälkeen.

Kehityksen seuraaminen ilman apukeinoja:

Kokeile säännöllisesti, miten olet kehittynyt. Jos aluksi sait nostettua itsesi vain muutamia senttejä maan yläpuolelle, on jo erittäin motivoivaa huomata että ensimmäisen leuan saaminen on ihan hilkulla. Kiinitä samalla huomiota siihen, mihin kohtaan liike katkeaa, eli mitä lihaksia tulisi vielä kehittää. Esimerkiksi liikkeen loppuvaiheessa keskivartalon tuki on todella oleellinen tekijä, jotta voidaan päästä yläasentoon.

Leuanveto

Siinä oli omat vinkkini, joiden avulla pystyn tänä päivänä ottaa leuanvedossa sarjaa, ihan oman kehon painolla. Ja hei, tulkaa ihmeessä kokeilemaan TFW treenejä Konalan salille! Tulette yllättymään, miten treenaamisen hauskuus voidaan viedä ihan nextille levelille…

Vahvaa tiistaita kaikille!

Lisää luettavaa:

Kun tajusin olevani rapakunnossa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s