Iik housunnappi kiristää – mitäs nyt?

Aiemmissa postauksissani olenkin rivien välistä ilmaissut, että tämä tyttö on alkanut alkanut syömään ihan tositarkoituksella! Tai siltä se ainakin tuntuu, aiempiin piperrysannoksiin verrattuna. Kaiken taustalla on se, että vielä viime kesänä, minä, joka olen olevinani joku PT?!, sorruin syömään ihan liian vähän ja sain aineenvaihduntani ihan totaalisen juntturaan. Ennen Ruisrokkia tuli viimeinen niitti, kun vedin pari viikkoa alhaisemmilla kaloreilla kuin koskaan. Ajatuksena oli tietenkin säästellä ennen Ruissia, jotta siellä ei sitten tarvitsisi turhia stressata ruokavaliosta – plusmiinusnolla ikään kuin.

Olen lihonut

Ja vielä mitä! Festareiden seurauksena tapahtuikin sellainen turpoaminen ettei ole ennen nähty. Yhdessä viikonlopussa vaakalukema oli pompsahtanut useamman kilon ylöspäin ja olin tietysti aivan hätää kärsimässä. Uskottelin itselleni, että nesteitä ne vaan on ja haitta on ihan ohimenevä. Meni viikko, meni kaksi viikkoa, meni kolme viikkoa… Ja kilot sen kun pysyivät. Jess… Ei auttanut muu, kun taas pudotella kaloreita ylläpitotasoa alemmas, tällä kertaa järkevyyden rajoissa kuitenkin. Kaksi kiloa humpsahti vaakalukemasta pois reilussa kuukaudessa, mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään. Tulos oli siis hyvin köykäinen siihen nähden, että tuo kaksi kiloa olisi periaatteessa voinut pudota jo poistuvien nesteiden myötä ensimmäisen viikon aikana.

Lopetin dieettailun siihen, palasin takaisin kulutuksen tasolle ja päätin, että tällä mennään. Paino ei enää pompannut takaisin ylös ja olin suunnilleen omassa tutussa painossani. Tiesin kuitenkin, että nyt joku mättää ja pahasti. Viime vuonna samaan aikaan kroppani suli silmissä, ihan samoilla kaloreilla, vieläpä ollessani monta kiloa pienempi. Voisikohan olla, että olen koko tämän ajan syönyt liian vähän omaan kulutukseeni nähden? Heureka! Kiitos ihanan Piia Pajusen, tajusin veikkaukseni osuneen oikeaan. Tämä fysiikkalajien maestro on kirjoittanut aiheen tiimoilta todella koukuttavia blogitekstejä ja niiden avulla sain järkeä pakotettua omaankin päähäni. Mietin aikaa puoli vuotta ennen fitnessmallikilpailua. Olin juuri lopettanut jalkapalloilun ja alkanut käydä salilla aktiivisesti. Treenasin maksimissaan kolme kertaa viikossa ja pistelin ruokaa menemään niin että soi. Muistan pari kertaa laskeneeni huvin vuoksi päivän kalorit ja oikein säikähtäneeni, paljonko sitä energiaa oikein uppoaa. Kun vertaan tuota määrää koko kuluvan vuoden energiansaantiin, olen ollut monta sataa kaloria sen alla. Miksi? Koska saavutin miinuskaloreiden avulla alhaisimman painoni ikinä ja tietenkin halusin pitää siitä kiinni kynsin hampain. Kun ei uskalla syödä, aineenvaihdunta kuitenkin hidastuu ennemmin tai myöhemmin.

Olen lihonut

No eihän siinä mitään, nyt sitten syödään. Olenkin tässä jo kahden kuukauden ajan nostellut hiilihydraatin määrää ihan reilusti ja en oikeastaan ole varma miten radikaalisti kroppani on muuttunut, vai onko se muuttunut ollenkaan. Itse näille asioille sokeutuu jotenkin ihan täysin. Laihduttaessani normaalipainon sisällä minun piti joka viikko seurata edistymistä va’an avulla, koska peilikuvassa en ensimmäisinä kuukausina huomannut mitään eroa, vaikka koko ajan muutosta tapahtui. Nyt vaaka ei todellakaan ole käytössä, eikä varmasti tule olemaankaan vähään aikaan. Tuntuu siltä, että housunnappia vähän kiristää, mutta toisaalta voi olla, että kuvittelen. Hauskinta tässä on kuitenkin se, että vaikka seuraavan kahden kuukauden sisällä kaikki vaatteeni kävisivät pieneksi, en yksinkertaisesti välittäisi. Se täytyy kestää, mikäli aineenvaihdunnan palauttaminen normaalille tasolle sitä vaatii. Olen monta kertaa aiemminkin päättänyt nostaa ruokamääriä, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen ja lopputuloksen näkee tässä. Nyt en jätä leikkiä kesken vaikka mitä tapahtuisi. Jos ei muuta, rasvan ohessa tulee varmasti myös lihasta – jes! Pakko myöntää, että tämä lihomisenpelosta irroittaminen on todella vapauttavaa. Tässä on sitten koko loppuelämä aikaa kiristellä, kun kroppa pelittää asiaankuuluvalla tavalla.

Olen lihonut

Ja hei! Satun tietämään, etten todellakaan ole ainoa naisihminen, joka sortuu jatkuvasti syömään liian vähän. Jos tunnistat itsesi, suosittelen ehdottomasti kiinnittämään asiaan huomiota. Mikäli olette epävarmoja siitä paljonko saatte energiaa päivän aikana, iskekää kolmena iltana kaikki päivän eväät johonkin kalorilaskuriin (ainakin älypuhelimille on olemassa tosi hyviä, ilmaisia appeja, esim: FatSecret) ja katsokaa mikä muodostuu keskiarvoksi. Jos treenaatte salilla vähintään 3 kertaa viikossa ja haluatte oikeasti kasvattaa lihasmassaa (kaikista tärkein asia kiinteytymisessä), pienikokoisimmankin henkilön päivittäisen energiamäärän tulisi alkaa kakkosella ja sisältää neljä numeroa.

Sellainen tarinatuokio tällä kertaa, mahtavaa että jaksoitte lukea. Loistokasta loppuviikkoa kaikille!

Minut löytää myös:
Instagram: @nicoleharmes
Snap: @nicoleharmes

Lisää luettavaa:

“Ei nainen tarvitse 1200 kcal enempää!”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s