Ongelmallinen suhde ruokaan?

Ruoka on toimittanut lapsuudestani lähtien vaikka mitä eri virkoja nälän sammuttamisen lisäksi. Syöminenhän on tunnetusti nopea keino tylsyyden taltuttamiseksi tai vaikkapa apean mielen piristämiseksi, varsinkin jos tarjolla on jotain arjesta poikkeavaa, kuten herkkuja tai epäterveellistä ruokaa. Se näkyi myös ulkomuodossani siltä osin, että olin ysiluokkalaiseksi saakka hiukan pulska. Painoindeksini on tosin aina ollut aivan normaaleissa lukemissa, eli ylipainoa minulla ei aktiivisena nuorena kuitenkaan ollut. En tosin usko, että edellämainituilla tottumuksilla siitä oltaisiin enää oltu kaukana.

Silti jaksoin aina ihmetellä sitä, että minkä takia osa ystävistäni pysyi niin hoikkina. Aloin todella uskoa siihen, että he eivät vain liho vaikka söisivät mitä, toisin kuin minä. Tämä oletus oli kuitenkin täysin valheellinen, sillä oikeasti olen luontaiselta rakenteeltani suhteellisen hoikka, eikä rasvaa kerry mihinkään tiettyyn paikkaan erityisesti. Olen vasta vanhemmalla iällä tajunnut, että tuolloin kyse oli ainoastaan omasta suhtautumisestani ruokaan. Vaikka päällisin puolin saattoi näyttää siltä, että nämä hoikat kaverini vetivät yhdessä ollessamme aina mahan täydeltä ihan mitä sattuu, he luultavasti toimivat kotonaan eri tavalla kuin minä. Kun kaveri söi keksipaketin yhdeltä istumalta, voi olla että hän ei enää loppupäivänä ollut nälkäinen ja sillä hyvä. Itse taas saatoin mennä kotiin ja syödä saman setin jälkeen ihan täysipainoisen aterian ja vielä iltapalan. Ei siis jää arvailujen varaan kumman lanteille ne kilot tarttuvat.

#fitlife

Ysiluokalla tein todellisen ryhtiliikkeen ja aloitin jonkinlaisen fitnesselämän esiasteen. Silloin en tosiaan ollut fitneksestä kuullutkaan, eikä se oikeastaan mikään juttu vielä ollutkaan – ainakaan samalla mittakaavalla kuin tänä päivänä. Selvitin kuitenkin netin keskustelupalstoilta mitä minun tulisi tehdä hoikistuakseni ja kappas! Vaikka ohjeita oli yhtä useita kuin palstojakin, päätin seurata enemmistön ääntä ja se meni kutakuinkin näin: 5-6 pientä ateriaa päivässä 3-4 tunnin välein sekä paljon kasviksia. Ei sokeria, roskaruokaa tai muitakaan herkkuja. Kuulostaapas tutulta!

En laskenut kaloreita, söin vain säntillisesti kaikki päivän ateriat ja jätin pois kaikki ylimääräiset herkut. Samalla harrastin jalkapalloa aktiivisesti kolmesta neljään kertaan viikossa. Koulun jälkeen muiden ostaessa kaupasta keksejä minä ostin aina välipalaksi miniporkkanoita ja karjalanpiirakan. Siitä tuli jo kavereiden kesken ihan vitsi, kun minun porkkanoitani piti aina lähteä metsästämään toiselta puolelta kauppaa ja auta armias, jos niitä ei joskus sattumoisin ollutkaan… Nyt kun jälkeenpäin muistelen tuota aikaa, olen itsestäni todella ylpeä. Koen suorastaan puhjenneeni kukkaan ja löytäneeni sisältäni sen ihmisen, joka olen vielä tänäkin päivänä. Ysiluokan päättäjäispäivänä olinkin kuin eri ihminen. Ulkoisella muutoksella oli asian kanssa jotain tekemistä, mutta suurin vaikutus tuli sisältä päin.

Kuinkas sitten kävikään…

Ajan saatossa varjopuoleksi alkoikin muodostua se, että noudatin ohjeita turhankin tarkasti – ja ongelma jatkui aina viime vuoteen asti. Kuten tekstin alussa sivusinkin, olen aina ollut napostelija. Syödessäni 5-6 ateriaa päivässä minun oli välillä hankalaa erottaa aterioita napostelusta. Aina syödessäni yhden pienen aterian, nälkä tuli puolen tunnin päästä takaisin ja aloin jo vilkuilemaan kelloa, koska saisin syödä seuraavan aterian. Ja jokaisen aterian jälkeen sama toistui. Tuo elämä ei pidemmän päälle ole todellakaan nautinnollista. Se tapa, jota olin niin monet vuodet noudattanut, ei tarjonnut minulle sitä henkistä muutosta ruoan suhteen jota olisin jo alun perin kaivannut. Aina ollessani “dieettijaksolla” olen pitänyt syömisen aisoissa ihan vain tahdon voimalla ja kieltäytymisellä, enkä sillä, etteikö minun oikeasti olisi ollut nällkä tai tehnyt mieli syödä herkkuja.

Ruoka pois mielestä?

Puoli vuotta sitten tajusin, että minun täytyy tehdä muutos nimenomaan sille osa-alueelle, joka on minulle se kaikista haastavin. Jos lasken minuutteja seuraavaan ruokahetkeen, jotain on pahasti pielessä ja siihen täytyy puuttua. Halusin lakata täysin ajattelemasta ruokaa ylipäätään ja se, että minun piti olla jatkuvasti syömässä, ei todellakaan tukenut sitä tavoitetta. Päätin alkaa syömään harvemmin, mutta suurempia aterioita, jolloin saisin yhdellä kertaa vatsan täyteen ja voisin pyyhkiä ajatukset seuraavasta ateriasta pitkäksi aikaa. Kolme ateriaa oli aluksi tavoite, mutta nyt olen todennut, että treenien takia neljä ateriaa on itselleni se kaikista sopivin. En myöskään ole enää tarkka siitä onko syömisten välissä kaksi vai seitsemän tuntia. Tietysti yritän jakaa ateriat mahdollisimman tasaisesti, mutta koska treenaan aina siinä välissä missä satun ehtimään, on se välillä mahdotonta (koska haluan syödä kunnon aterian heti treenin jälkeen.) Ihanteellisena päivänä ruokarytmi on seuraavanlainen:

Klo 6.30 aamiainen kotona
Klo 12.00 lounas töissä
(Klo 15.30 treeni)
Klo 17.00 illallinen
Klo 22.00 iltapala

Nyt puoli vuotta myöhemmin ihmettelen ainoastaan miksi en ole tajunnut tätä aiemmin. Voin ihan rehellisesti sanoa, että vaikka kyse on suhteellisen pienestä konkreettisesta muutoksesta, on ajatusmaailmani laajentunut uskomattoman paljon. Ensinnäkin, isompien aterioiden jälkeen nälkä ei välttämättä edes tule seuraavaan ateriaan mennessä. Toiseksi, olen tajunnut sen, että voin syödä periaatteessa ihan mitä tahansa, nälän ehdoilla. Se nyt ei tietenkään tarkoita mitään epäterveellistä ateriaa päivittäin, mutta nälän ollessa pienempi, on myös korkeakalorisempaa ruokaa mahdollista syödä ajoittain, koska määrät jäävät pienemmiksi. Eli radikaali esimerkki: jos on kova nälkä, valitsen tietysti ison määrän kanaa ja parsaa, josta täytyn kunnolla, kun taas pienempään nälkään kelpaa vaikka chicken wingsit tms, joita syö vain määrällisesti vähemmän… NAM!

Tarinan opetus on siis se, että epäterveellisten ruokien välttely ja hiiren annoksilla sinnittely on vain hetkellistä silmänlumetta. Tiedän todella monia ihmisiä, jotka nimenomaan suosivat useampia aterioita päivässä, mikä on sekin täysin ok. Mielestäni kaikki on ok niin kauan, kuin se toimii itselle. On myös niitä ihmisiä, jotka paastoavat koko päivän ja vetävät sitten iltaa kohden navan täyteen. Mikäli tämän kokee ongelmalliseksi itselleen, kannattaa tehdä päinvastoin kuin minä tein, eli nimenomaan lisätä ihan reippaasti niitä aterioita ja sillä tavalla pyrkiä vaikuttamaan omaan suhteeseensa ruoan kanssa. Avainasia tässäkin on se itsensä haastaminen ja totuttujen maneerien muuttaminen!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s