Tasapaino suorituskeskeisen ja fiilispohjaisen treenaamisen välillä

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! Maanantai on kyllä huippupäivä ammentaa inspiraatiota pitkälle viikkoon, sillä se toimii ikään kuin uutena alkuna kaikelle. Jostain syystä itse en ole ikinä vihannut maanantaipäiviä, päin vastoin. Kyseinen päivä saa minut tuntemaan, että kaikki on mahdollista!

Olen pohtinut viimeaikoina paljon omaa treenaamistani, ja oikeastaan sen asteittaista muuttumista alkuajoista poikkeavaan suuntaan. Kuten olen aiemminkin blogissani maininnut, minulle on aina ollut hyvin tärkeää tehdä kolme treeniä viikkoon salilla. Tämän päätöksen tehdessäni, minulla ei ollut muita velvotteita kuin työ arkipäivisin. Silti muistan kokeneeni joskus haastavaksi käydä tekemässä kaikki kolme treeniä saman viikon sisällä. Tämä on mielestäni hassu ajatus, koska silloinhan olisi kuvitellut että aikaa olisi työaikojen ulkopuolella ihan rajattomasti. Juttu taisi kuitenkin olla niin, että kun sitä aikaa tosiaan oli “rajattomasti”, sitä helposti ajatteli että “tänään menenkin kaverille, ja huomenna sitten treenaamaan”. Seuraavan päivän koittaessa olikin taas jotain muuta. En tiedä osasinko selittää asiaani nyt tarpeeksi hyvin, mutta ehkä saitte ideasta kiinni. Kaikki treenit tosiaan toteutin viikon aikana, mutta aikataulutus oli ajoittain hastavaa.

Sitten pääsin fitnessmallikilpailuun mukaan, ja treenaamisesta tuli totisempaa. Siis tavallaan oli “pakko” mennä treenaamaan, vaikka juurikin “pakko” -ajattelumalli soti omaa näkemystäni vastaan. Joka tapauksessa aloin priorisoimaan treenejä eri tavalla, enkä enää joustanut niissä samalla tavalla kuin ennen. Ennen kuin pystyin sopimaan mitään muuta, oli huolehdittava että treenit tulee tehtyä. Lisäksi elämään ilmaantui paljon muutakin, kuten säännöllinen blogin kirjoittaminen sekä erilaiset tapahtumat kilpailun aikana.

Sitten tähän päivään. Käyn joka arkipäivä koulussa, jonka lisäksi käyn töissä useita kertoja viikossa. Kotona ei ole ikinä tylsää, koska aina on jotain hommia rästissä. Joko koulutehtäviä, blogin kirjoittamista tai muita kirjoitushommia. Sosiaalinen elämäni on tällä hetkellä melko ankeaa, mutta yritän suhtautua siihen huumorimielessä. Onneksi tiedän, että minulla on tärkeä kourallinen IHANIA ystäviä, joiden kanssa juttu luistaa aina, pidempienkin taukojen jälkeen!

Todella hektisestä elämästä huolimatta, tämä on jollain tapaa treenaamisen kannalta elämäni kulta-aikaa. Käyn neljä kertaa viikossa salilla ja kävelen pitkiä matkoja lähes päivittäin. Tämän lisäksi teen kehonpainojumppailua kotosalla, tai toiminnallisia treenejä ulkona. Eikä tee edes tiukkaa. Se kaikki jotenkin sujuu niin luonnollisesti, ja minulla on nimenomaan halu mennä ja tehdä. Pidän edelleen samoja “raameja” pystyssä kuin aikoinaan, eli pelkät kolme salitreeniä viikkoon olisi ok.

On varmasti monia syitä, miksi treenit sujuvat niin helposti kaiken tämän härdellin keskellä. Ehkä siksi, että urheilu on juurikin sitä omaa, aivotonta aikaa, jolloin ei tarvitse ajatella mitään muita juttuja. Treenaaminen myös omalla tavallaan pitää minut energisenä, vaikka onkin kuluttavaa samaan aikaan. Olen kuitenkin todistanut moneen kertaan sen, kuinka makaan sängyssä jo neljättä tuntia näpyttelemässä koneella, ja olo alkaa olla niin nuutunut, että tekisi mieli vain iskeä läppäri kiinni ja ottaa tunnin päikkärit. Sen sijaan olenkin taistellut itseni treenaamaan, ja kas! Kaksi tuntia vierähtikin treenatessa ja olo on aivan hyper. What? Kolmas selitys treenimäärille saattaa piillä aikataulutuksessa. Koska aika on niin rajallista, käytän hyödyksi joka raon, missä pääsisin treenaamaan. Jumppaan ikäänkuin varastoon, varmuuden vuoksi, haha!


Pipo/ Nordicbet

Eniveis, rehellisesti sanottuna en ole ihan varma miten voi löytää tasapainon fiilispohjaisen ja suorituskeskeisen treenaamisen välille. Niissä on kuitenkin vissi ero. Toinen mielletään iloiseksi tapahtumaksi, ja toinen puolestaan särähtää korvaan pakkopullana. Kuitenkin, aluksi olisi ehkä hyvä jopa hiukan potkia itseään menemään sinne treeneihin. Me emme kuitenkaan kaikki ole syntyneet omaamaan mitään luontaista jumppageeniä, minä mukaanlukien. Luulisin, että kerran kun pääsee kunnolla vauhtiin, tavasta onkin hankala enää luopua!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s