Kun tuntuu ettei mikään riitä

Huhhuh, Tampereelta on nyt kotiuduttu ja tänään koitti paluu arkeen. Eilen ehdin onneksi pari tuntia keskittyä koulutehtäviin, jotka oli määrä palauttaa tänään. Päivien puolesta aikaa niiden tekemiseen olisi ollut kokonainen viikko, mutta oman kalenterini mukaan tyhjä rako osui vasta viime tinkaan. Tuntuu kuin jatkuvasti olisi jotain tekemistä, ja sitten kun ei ole mitään tekemistä, tulee lähestulkoon huono omatunto siitä, ettei tee mitään. Tämä on tietysti järjetöntä, mutta minkäs teet. Onneksi olen löytänyt maailman parhaan Netflix- sarjan tähän mennessä, jonka avulla saan kyllä ajatukset pois arjesta.

image

Yhtenä päivänä aloin miettimään omia haaveitani ja tavotteitani. Kokoajan on tunne siitä, että haluan mennä päivä päivältä elämässä eteenpäin. Kaikkihan me tietysti menemme eteenpäin, mutta tarkoitan nimenomaan etenemistä. Ahdistun, jos jumitan samassa elämäntilanteessa liian pitkään, tai jos en tiedä seuraavaa “siirtoani”. Haluan jatkuvasti saavuttaa jotakin uutta ja tuntea itseni hyödylliseksi. Jos näin ei käy, tunnen kokoajan hukkaavani aikaa tiimalasista. Tuntuu hankalalta vain olla.

Tajusin, että käytännössä kaikki asiat, mistä olen vielä kolme vuotta sitten vain uneksinut, ovat jo toteutuneet. Vieläpä näin lyhyessä ajassa. En viitsi niitä konkreettisesti lähteä luettelemaan, mutta näitä asioita on ollut todella monia, niin pieniä kuin suuriakin.

image

Tuntuu naurettavalta, että siitä huolimatta mitättömänkin vastoinkäymisen osuessa kohdalle, mielen valtaa automaattisesti ajatus “miksen minä koskaan onnistu”. Onko se yksi pieni epäonnistuminen sitten jotenkin helpompi käsitellä, kun sen laittaa valheellisesti oman epäonnistumiseen taipuvaisen persoonansa piikkiin? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa, havahduin siihen että olen (mukamas) sangen tyytymätön elämääni, ottaen huomioon kaiken sen mitä olen jo tähän mennessä siltä saanut.

En sano, että haaveilu ja tietynlainen haasteiden etsintä olisi millään lailla huono asia. Mutta missä pisteessä olemme aidosti onnellisia? Sanotaan, että onnellisuus ei ole pysyvä olotila, vaan ohikiitäviä hetkiä jotka tulevat ja menevät. Olen kokenut näitä hetkiä joskus. Olen myös huomannut, ettei sellainen ilmaannu pelkästään ajatuksen voimalla.

image

Kaikki me kuitenkin haluamme olla jossain määrin onnellisia, ja päätämme ennalta ne asiat jotka oletamme vievän meitä sitä olotilaa kohti. Mutta aito, sisältä huokuva onni on kuitenkin tässä ja nyt, eikä se ole riippuvainen tulevaisuuden tapahtumista. Turhaa ajatella “sitten kun”, emmehän me voi tietää tuoko se “sitten kun” mitään hyvää meidän elämäämme. Mielellä vain tuppaa olemaan taipumus maalailla kuvia sydämenmuotoisten lasien läpi. Lähietäisyydeltä katsottuna kuva onkin usein aivan kuin mikä tahansa olohuoneen taulu.

Ajoittain olisi siis hyvä tiedostaa, miten upean elämän sitä onkaan loppupeleissä aikaansaanut. Jo pelkästä terveydestä tulisi olla kiitollinen ja kaikki siihen päälle on vain plussaa. Arvostetaan siis asioita jotka meille on annettu!

Sellaisia pohdintoja näin maanantai-iltaan. Viettäkäähän upea viikko ja nauttikaa elämästä!

-Nicole

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s