Sunnuntain ruokapäiväkirja

Muiden ruokailutottumuksia on aina hauska seurailla, ja blogeja lukiessani lempipostaukset ovat yleensä ruokapäiväkirjoja. Ruokavalio on niin henkilökohtainen ja yksilöllinen asia, että on mielenkiintoista päästä näkemään “pintaa syvemmälle” muiden ruokapöytiin. Etenkin perus arjen ruokapäiväkirjat ovat kiinnostavia.

Esittelen nyt oman ruokapäiväkirjani viime sunnuntailta. Kyseinen päivä oli syömisten kantilta melko tavallinen, ja tietty rentous on edelleen mukana vaikka useimmat ruoat menevät tällä hetkellä vaa’an kautta. Jos jotakin tiettyä ruoka-ainetta ei löydy kaapista, voin korvata sen hyvin jollakin suunnilleen vastaavalla. Aamiaiselle olen joutunut keksimään vaihtoehtoja kaurapuuron tilalle, sillä tuntuu ettei se pidä nälkää itselläni enää lainkaan.

Aamupala klo 9.30

1 kpl Vaasan jälkiuunipala
3 kpl keittokinkkusiivu
5 g margariini
250g maitorahka
1 kpl keskikokoinen omena
+ kasviksia ja kahvia

image

Lounas klo 13.30

Kanafilee
Tummaa riisiä
Pakastevihanneksia
+ selleriä ja muita kasviksia 

image

Välipala klo 16.30 (synttärikutsuilla)

Skyr Vanilja-suklaamuru
2 kpl lihapulla
1 kpl karjalanpiirakka
+ pari kirsikkatomaattia ja viinirypälettä

image

Illallinen klo 20.00

Manteleita
1 kpl Vaasan jälkiuunipala
5 g margariini
1 kpl paistettu muna
1 kpl paistettu valkuainen
3 kpl kalkkunasiivu
+ kasviksia

image

Iltapala klo 22.00

1 kpl keskikokoinen omena
Kanafilee
1 annos protskupuddingia
Manteleita

imageimage
namnam”

Sitten hieman analyysiä:
Aamiainen ja lounas sujuivat mielestäni oikein hyvin. Niiden välissä kävin myös juoksemassa tutun sunnuntailenkin. Lounaan jälkeen kävi kuitenkin perinteiset, eli lähdin kotoa menoilleni, enkä ollut ennakoinut ruokailuja tarpeeksi hyvin. Skyrrin otin kotoa mukaan ja huitaisin sen naamaan jo autossa. Nälkä vaivasi kun saavuimme perille synttärijuhliin ja söin pöydästä pari lihapullaa sekä karjalanpiirakan. Ai että oli muuten hankala vastustaa kaikkia ihania herkkuja mitä juhlia varten oli loihdittu! Selvisin kuitenkin houkutuksilta, sillä olin juuri edellisenä iltana herkutellut omien synttäreideni kunniaksi. Juhlista jatkoimme vielä matkaa poikaystäväni äidin luokse, ja kotona olin vasta kahdeksan aikoihin. 

Illalla olikin sitten syötävä loput ruoat jotka olin päivälle suunnitellut, ja olo oli melko ähkyinen nukkumaan mennessä. Painotan muutenkin syömiset usein illalle, mikä ei tietenkään ole optimaallista kokonaisuuden kannalta. Päivällä on nälkä ja illalla ähky… Ei mitään järkeä. Olenkin viimeaikoina petrannut tällä aspektilla ja syönyt päivisin enemmän. Se on johtanut siihen, että illalla kotiin päästyäni nälkä ei luonnollisesti ole ollut niin suuri, ja pienempikin iltapala on riittänyt. Aina oppii uutta!

Ei mennyt siis ihan täysin oppikirjan mukaan, mutta niin käy joskus. Peruselementit ovat kuitenkin kohdillaan ja se riittää minulle.
Mahtavaa torstaita kaikille!

-Nicole

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s