Voiko dieetistä poiketa juhlien takia?

Tämä postausaihe tupsahti mieleeni viime lauantaina, kun olin häävieraana. Söin tarjolla olleita ruokia siinä missä muutkin, enkä myöskään jättänyt kakkukahvien santsikierrosta käyttämättä. En ollut edes ajatellut, ettenkö voisi häistä ja niiden tarjoiluista nauttia.
Ruokajonossa seistessäni (ensimmäisellä kierroksella, heh), sainkin jo kommenttia että “ethän sä nyt voi syödä tosta mitään” ja “meneekö sun fitnessit nyt ihan pilalle”. Tämä on tietysti tuttujen kesken pelkkää huumoria ja lähinnä naurattaa, että olen antanut itsestäni noin tiukkapipoisen kuvan.

image
Häälookki muikistuskuva

Kakkukierroksella juttelin toisen tuttavani kanssa, ja hän tiedusteli hieman totisempaan sävyyn minun politiikastani ylipäätään herkkujen ja ruokailun suhteen. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu, ja vastasinkin että kyllä omalla kohdallani herkuttelu onnistuu ilman huonoa omaatuntoa.

Aloin kuitenkin miettimään siinä kakkua suuhun lapatessani, että annankohan hieman ristiriitaista viestiä, kun puhun aina terveellisten elämäntapojen puolesta, kartan normaalisti sokeria, lasken ajoittain kaloreita jne. Sitten kun minut näkee juhlien merkeissä, haenkin lihapullia kolme kertaa lisää ja juoksen vaahtokarkkikulhon perässä koko illan.

image
Jämät maistui vielä sunnuntainakin!

Vastaus tähän ristiriitaan on tietenkin se, että minä noudatan tiettyjä raameja jokapäiväisessä elämässäni, eikä ruokavaliooni normaalisti mahdu mitään sinne kuulumatonta. Jos on tulossa jokin tärkeä tapahtuma, josta haluan nauttia ilman rajoitteita, voin sen näin ollen tehdä. Ja vieläpä oikein hyvällä omalla tunnolla. Sen jälkeen palaan taas omiin rutiineihin. Minusta olisi kamalaa kuskata tälläisiin tilaisuuksiin vaikkapa omia eväitä mukana, kun ruoka on kuitenkin niin suuressa osassa tapahtumaa.

Tämä politiikka koskee nimenomaan erikoistilaisuuksia, ja se edellyttää sitä, että myönnytyksiä ei tehdä jatkuvasti. Jokaisen on itse päätettävä milloin ja missä tilanteissa voi ottaa ruokavalion kanssa rennommin. Suosittelen kuitenkin näin tekemään säännöllisesti, jotta projektin mielekkyys säilyy. Dieetin takia ei kannata elämän ikimuistoisimpia hetkiä pilata rajoituksilla. Satunnainen herkkupäivä EI myöskään pilaa dieettiä!

Mukavaa tiistaita kaikille!

-Nicole

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s