Helppo proteiinipannukakku uunissa!

Pannukakku on yksi lempparileivonnaisistani kautta aikojen. Se on helppo valmistaa, ainekset siihen löytyy kaapista lähes aina ja lisukkeet voi päättää mielensä mukaan. Pannukakusta tulee jotenkin lapsuus mieleen. 

Erilaiset terveyspannukakut ovat olleet pinnalla jo pitkään, ja täytyy myöntää, että itsekin niitä olen monet kerrat paistellut onnistuneemmin tai epäonnistuneemmin. Näille pinnalla oleville resepteille tuntuu olevan ominaista se, että ne paistetaan usein pannulla. Eräänä päivänä halusin kokeilla, josko terveellisen pannukakun paistaminen onnistuisi myös uunissa. Kyllä vain hyvä tuli ja resepti jäi lähes joka viikkoiseen käyttöön. Mikäli siis mieli tekee jotain terveellistä hyvää, täältä pesee!

image

Hunajainen banaanipannari uunissa:
6 palaa
115 kcal, 8,5g proteiinia / pala

2 keskikokoista banaania
1 tl Cocovin kookosöljyä
2 mitallista (100g) Fastin Pancake mix -jauhetta
2 dl rasvatonta maitoa
1 rkl hunajaa

Pilko toinen banaaneista siivuiksi. Kuumenna kookosöljy pannulla ja “karamellisoi” banaaniviipaleiden pinta ruskeaksi. Siirrä valmiit banaanit pois kuumalta pannulta, etteivät ne jatka kypsymistä ja mene muusiksi.

image

image

Mittaa Fastin Pancake mix -jauhot blenderiin (tai kulhoon, mikäli käytössä on sauvasekoitin.) Lisää joukkoon maito, sekä jäljelle jäänyt banaani. Sekoita tasaiseksi massaksi.

image

image

Sekoita lopuksi joukkoon hunaja. Levitä massa tasaiseksi pienelle, leivinpaperilla vuoratulle pellille.

image

Asettele kulhossa odottelevat banaaninpalat tasaisesti taikinan päälle. Itse lisäsin vielä ripauksen aitoa vaniljajauhetta.

image

Laita pannukakku uuniin ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

image

Anna hetki vetäytyä ja leikkaa kuuteen osaan. Tarjoile vaikkapa hunajan ja maapähkinävoin kanssa!

image

Tuo Fastin pannarimix on kyllä niin monesti testattu ja todettu, että sen kanssa ei vaan voi epäonnistua. Sitä on helppo varioida ja paistaminen on yhtä simppeliä myös pannulla. Itse onnistun aina mokaamaan perinteiset banaanipannarit niin, että loppupeleissä saan raaputella löysää, kärähtänyttä taikinaa irti pannulta… Kiitos siis Fastille tästä huikeasta keksinnöstä!

Muistakaa, että ensi lauantaina ollaan fitnesstyttöjen kanssa Vantaan Fitness Gymillä avajaisten merkeissä. Olisi mahtavaa kun mahdollisimman moni tulisi moikkaamaan ja tsekkaamaan tämän huikean kuntosalin! Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kaikkea hauskaa on luvassa aina kilpailuista maistiaisiin, joten tätä ei kannata missata. 

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

-Nicole

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s