Riitämmekö me itsellemme?

Ulkonäköpaineet on aihe, josta puhutaan nykyään paljon. Se koskettaa varmasti enemmän tai vähemmän jokaista tällä pallolla tallustavaa ihmistä, sukupuolesta tai iästä riippumatta. Kaikille on oma lokeronsa, johon tulisi ulkonäkönsä puolesta kuulua, ollakseen ihanteellinen kastinsa edustaja. Mistä nämä paineet tulevat? Mikä määrittelee sen, miltä kenenkin kuuluisi näyttää?

Nykyään varmasti suurin ulkonäköpaineiden luoja on sosiaalinen media. Kenenkään ei edes tarvitse sanoa, mitä pidetään yleisesti ottaen viehättävänä ja puoleensavetävänä. Sen näkee siitä, millaiset kuvat saavat eniten tykkäyksiä ja kommentointia. Tykkäykset ja kommentit ovat yhtä kuin ihailu ja arvostus. Tai niin me sen näemme.

image

Kuvasta bongaamme alitajuntaamme ne piirteet, jotka koemme tekevän kuvasta kaikkien niiden tykkäysten arvoisen. Nämä ominaisuudet ovat usein jotakin, jonka eteen joutuu mahdollisesti näkemään vaivaa, jolloin katsojan silmissä niistä tulee ihailtavia saavutuksia. Saatamme jopa motivoitua näistä kuvista, ja mietimme, että vielä jonakin päivänä minullakin on tuo ominaisuus. Maalaamme kiiltokuvia mielessämme, kuinka elämämme olisi silloin jotenkin erilaista. Saisimme paljon tykkäyksiä, ja olisimme haluttuja. Muuttuisimme onnelliseksi.

abs

Six packin kuva instagramissa motivaatioteksteineen. Kuvan sanoma on, että pystyt mihin vain, kun teet tarpeeksi töitä sen eteen. Teksti pitää varmasti paikkaansa, mutta en näe sen yhteyttä kuvaan. Näiden motivaattoreiden syyllistävä luonne on varmasti koko homman pointti, mutta ne saattavat luoda hieman vääränlaisen kuvan siitä, mille elämässä kannattaa omistautua. Onko näkyvät vatsalihakset todella jotakin niin tavoittelemisen arvoista, että sen eteen kannattaa uhrautua ja nähdä vaivaa? Ehkä siinä tapauksessa on, jos voit sen avulla saavuttaa jotakin konkreettista. Jos se auttaisi sinua saamaan unelmiesi työpaikan tai voittamaan kilpailun.

Jos taas kuvittelemme sen kuvassa olevan six packin automaattisesti parantavan elämänlaatuamme, mennään pahasti metsään. Voi olla, että sen avulla saisimme osaksemme ihailua ja arvostusta. Mitä sitten? Se ei vielä tee meitä onnelliseksi, päin vastoin. Se, että jollain tasolla edes ajattelee jonkin vastaavan ulkonäöllisen seikan tuovan lisäarvoa omalle elämälleen, on hyvä syy tehdä juuri päinvastoin. Kasvattaa ensin oma itsetunto sellaiselle tasolle, että itsensä voi tuntea hyväksi omissa nahoissaan, juuri sellaisena kuin sattuu sillä hetkellä olemaan. Tämän jälkeen voi alkaa punnitsemaan niitä ominaisuuksia, jotka auttavat sinua olemaan juuri sinä. Jos edelleen six pack tuntuu luontevalta vaihtoehdolta, kannattaa varmasti sitä kohti pyrkiä. Kunhan muistaa, että elämänlaatua se ei paranna, ja arki on edelleen sitä samaa arkea. 

image

Olen miettinyt näitä asioita omalla kohdallani paljon, ja tullut siihen lopputulokseen, että vain minä itse olen se, joka vaatii aina enemmän. Ei minulle kukaan tule sanomaan miltä pitäisi näyttää, vaan itse minä ne johtopäätökset teen. Yläasteella minua on kyllä haukuttu luokallani olleiden poikien toimesta, ja vaikka kovasti yritin esittää muuta, tuntui se pahalta. Vielä tänäkin päivänä minusta on kiusallista syödä niin että joku näkee, ja syntyy tunne, että syömisiäni tuijotetaan ja tarkkaillaan. Tiedostan itsekin, että se on naurettavaa, enkä anna elämäni siitä häiriintyä. Otan sen lähinnä haasteena, ja kehittymisen paikkana.

Yläasteen viimeisenä vuotena päätin hoikistua, vaikka normaalikokoinen aina olinkin. Aloin syömään todella terveellisesti, ja liikkumaan enemmän kuin aikaisemmin. Tunsin itseni paremmaksi, sillä suoritukseni koheni, ja olo tuntui terveemmältä. En silti tiedä hoikistuinko lainkaan, vai johtuiko hyvä olo vain siitä, kun tein itseni eteen hyviä valintoja.

image

Sitten aloin tavoittelemaan kuuta taivaalta. Päätin, että haluan todella olla laiha ja lähdin erittäin kyseenalaisin keinoin tavoittelemaan päämäärääni. Laihduin kyllä, mutta minusta tuli todella onneton, ja elämäni pyöri ainoastaan ruoan ja kaloreiden ympärillä. Muistan, kun menin välillä kahdeksalta nukkumaan, vain siksi, kun oli niin kova nälkä etten halunnut olla hereillä. Onneksi syömisvietti on omalla kohdallani vahva, ja tätä vaihetta en jaksanut kuin muutaman kuukauden. Nopeasti suhteeni ruokaan jälleen normalisoitui, ja mukana oma ruumiinrakenteeni.

Tämän jälkeen en ole oikeastaan kokenut mitään suurta paloa olla jonkun tietyn näköinen tai kokoinen. En tarvitse koostani tai muutenkaan ulkonäöstäni krediittiä. Olen sitä mitä haluan olla, ja jos jonkun ominaisuuden hankkiminen tuntuu liian työläältä, minun ei tarvitse sitä saavuttaa. Kaikki lähelläni olevat ihmiset hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen, ja se riittää. Jos haluan olla jotain muuta, he hyväksyvät senkin. Turha siis itselleen lyödä kapuloita rattaisiin, kun elämä on ihan hyvää sellaisenaankin.

image

Aiheesta puheenollen, muistakaahan lisäillä minut somessa:

Instagram ja Snapchat: nicoleharmes

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

-Nicole

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s