Tahdonvoimaa!

Meillä oli torstaina aivan mahtava päivä tyttöjen kanssa. Minä lähdin aamulla kohti Helsingin keskustaa, jossa tapasin osan muista tytöistä. Pakkasimme autoon kaikki tavaramme, ja lähdimme jatkamaan kohti Turkua.

Ensimmäinen pysähdys oli kauppakeskus Mylly, jossa meidät oli määrä meikata. Taitavat Inglotin maskeeraajat tekivätkin huikean hyvää työtä, ja kaikki saimme juuri omille kasvoillemme sopivan meikin. En ole ikinä ollut kenenkään meikattavana, ja hieman jopa jännitti miltä lopputulos tulisi näyttämään, kun on tottunut kulkemaan vain omat söherrykset naamalla. Tuolissa istuessani tuntuikin, että kasvoillani olisi käynyt vain muutama siveltimen veto eri kohdissa. Kun pääsin katsomaan peiliin, olin todella iloisesti yllättynyt siitä, kuinka niin helposti voi saada taiottua niin upean meikin.

Kun kaikki kyytiläiset olivat saaneet itsensä valmiiksi, jatkoimme matkaa kohti Ruissaloa ja sen hiekkarantaa. Siellä oli määrä ottaa rentoja beach -kuvia ja hieman treenivideoita. Lisäksi Janni oli tiedottanut, että kuvausten päätteeksi päivä jatkuisi yllätysohjelmalla, josta ainoana vihjeenä toimi ohjeistus “rönttävaatteiden” mukaan ottamisesta. Jännää…

Kuvaukset sujuivat hyvin, siitäkin huolimatta että runsas tuuli toi mukanaan omat haasteensa. Oli todella hauskaa päästä poseeraamaan kameran eteen, vaikka näin ensikertalaisena jännitys meinasi aluksi ottaa valtansa. Se unohtui kuitenkin hyvin äkkiä taitavan kuvaajan käsissä, ja Jannin kannustavien kommenttien myötä. Kaiken kaikkiaan kuvauksista jäi todella hyvä fiilis.

spartan

Viimeisenä oli vuorossa ryhmäkuva, jonka jälkeen pidimme pienen evästauon. Siinä nauraa räkättäessämme omille jutuillemme, oli taaksemme ilmestynyt kolme karskia miestä aurinkolasit päässä. Ennen kuin ehdimme edes ihmetellä, Janni tokaisi, että tässä on nyt teidän yllätys. Kaikkien ilmeet oli kyllä näkemisen arvoiset, kun tajusimme mitä tuleman pitää. Nämä miehet vetäisivät meille treenin, ja se ei varmasti tulisi olemaan helppo. Kyseessä oli Spartan Gearin bootcamp, jossa tarkoituksena oli tehdä juuri niinkuin käsketään, ja mikä tärkeintä, selviytyä. Lähdimme marssimaan kohti parkkipaikkaa, jossa meitä odotti peräkärryllinen oikeita telamiinoja. Näitä 10kg painoisia kiekkoja oli jokaiselle varattu kaksi, yksi kumpaankin käteen.

pohje

Pohkeetkin pistettiin pumppiin

Lähdimme raahaamaan kiekkoja kohti rantaa, ja siitä hauskanpito alkoi. Pääsimme suorittamaan erilaisia tehtäviä, niin pareittain, ryhmässä, kuin yksinkin. Mm. juoksimme kilpaa kaveri reppuselässä, raahasimme telamiinoja mukana metsäpolulla niin kävellen kuin juostenkin ja välissä pysähtelimme punnertamaan ja lankuttamaan. Meidät laitettiin myös punnertamaan mereen (siinä vaiheessa virkisti ihan mukavasti…), ja matka jatkui juosten litimärillä vaatteilla, telamiinat kokoajan mukana.

Kyllä vaati tahdon voimaa, jotta pystyi noudattamaan täysin annettuja ohjeita. Oli kuitenkin todella hieno tunne päästä ylittämään itsensä ja pusertamaan kaikki voima irti. Fyysinen puoli oli vain osa suoritusta, sillä lopputuloksesta vastasi pääkoppa. Koutsimme Antti Nurmi käski hymyillä silloin, kun tuntuu liian pahalta ja tekee mieli luovuttaa. Ja se auttoi, sillä kukaan meistä ei luovuttanut kertaakaan, vaikka olimme aivan äärirajoilla.

vedessä

Bootcamp oli todella moniosainen, ja loppuhuipennus oli meressä uiminen kaikki varusteet päällä. Sen jälkeen oli kyllä niin voittaja olo kaikin puolin. Olimme aivan mahtava tiimi ja tsemppasimme toinen toistamme. Vaikka itse treeni oli aikamoista rääkkiä, lopputulos ja se itsensä voittaminen oli kyllä kaiken arvoista! Olen todella kiitollinen että meille järjestettiin näin hauska päivä.

Tässä tuli todistettua, että tahdon voimalla pääsee kyllä pitkälle, ja se varmasti pätee myös elämän muihin osa-alueisiin. Kun jotain päättää, ja haluaa sitä tarpeeksi, siinä myös pysyy, ja se palkitaan. Suosittelen bootcampille osallistumista kaikille, koska siellä todella pääsee näyttämään mistä on sisimmiltään tehty!

kyykky

Ihanaa viikonloppua kaikille!

-Nicole

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s