Minä pähkinänkuoressa

Moikka!

Aika palata hieman simppelimpään aiheeseen, eli kuka minä olen.

Olen pienestä pitäen harrastanut liikuntaa enemmän tai vähemmän. Kokemusta löytyy muunmuassa ratsastuksesta, sekä puomeilla keikkumisesta telinevoimistelun muodossa. Yläasteikäisenä kiinnostuin hip-hop tanssista. Sitä ehdin harrastamaan noin vuoden päivät, kunnes vaihdoin lökäpöksyt jalkapalloshortseihin. Futista tulikin pelattua monta vuotta, ja siitä hommasta en aio vieläkään täysin sanoutua irti.

Kuntosaliharjoittelun löysin täyttäessäni 18 vuotta, ja siitä lähtien olen nostanut rautaa. Nuo hikiset tangot ovat (kirjaimellisesti) elämäni suola, ja nautin siitä että voin ylittää itseni yhä uudestaan. Kävin hetken myös crossfitissä, ja sain sieltä paljon uusia ideoita perustreeneihin. Salin vastapainoksi käyn viikottain kävelemässä ja juoksemassa, ja lisäksi pyörällä tulee usein viiletettyä työmatkat.

image

Terveelliset ruokailutottumukset alkoivat puolestaan kiehtomaan jo 15 vuoden ikäisenä. Opettelin syömään säännöllisesti kunnon aterioita, ja annoin miniporkkanoiden syrjäyttää sipsit ja karkit. Sanottakoon, etten koskaan ole ollut rakenteeltani porukan kevein keijukainen, ja halusin kokeilla olisiko asialle jotakin tehtävissä terveellisellä tavalla. Ihan normaalipainoinen olin kuitenkin, enkä olisi lähtenyt syömishäiriöiden kanssa leikkimään.

Huomasin positiivisia muutoksia niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, ja aika helposti nämä uudistukset jäivät tavaksi. Elämääni mahtuu silti vaiheita, jolloin olen höllännyt ehkä liikaakin, ja vaiheita, kun olisi voinut höllätä enemmän. Kuitenkin näiden kokeilujen kautta koen saavuttaneeni pisteen, jossa voisin kuvitella pysyväni vaikka koko elämäni. En enää mieti asioita ulkomuodon kautta, vaan olen sinut itseni kanssa missä koossa tahansa. Kuitenkin viihdyn kevyessä ja sporttisessa olomuodossa parhaiten, ja teen jatkuvasti ratkaisuja, jotka kehittävät minua kohti tavotteitani.

oranssi kässäri

Lapsena olen joutunut viettämään paljon aikaa saliympäristössä, ja kotona syömään perinteisiä “fitnessruokia”. Silloin se tuntui ikävältä, mutta siinä varmasti yksi syy miksi en koe tänä päivänä joutuvani luopumaan mistään, vaikka tarkka olenkin treenien ja ruokailujen suhteen. Olisi hienoa että kaikki voisivat löytää itselleen parhaan balanssin, johon kuuluu treenin ja terveellisen ruokavalion lisäksi elämästä nauttiminen.

image
Loppuun vielä havainnointikuva. Vasemmalla on kesästä selkeästi nautiskeltu terassilla istuskelun ja kakkukahvien muodossa, kun taas oikealla on keskitytty treeniin ja säännöllisiin ruokailuihin. Kumpikaan ei ole väärin, mutta osittain ne poissulkevat toisensa. Vasemmalla oleva kuva on siis vanha, ja noihin aikoihin fokus oli vahvemmin muissa asioissa. Tällä hetkellä nautin kuitenkin aktiivisesta elämästäni enemmän, eikä minulla ole mitään syytä tehdä enää valintoja, jotka aiheuttaisivat takapakkia. Kilpailun myötä toivoisin inspiroivani myös muita kehittämään oman hyvinvointinsa sille tasolle, jossa voi kokee itse viihtyvänsä parhaiten!

oranssi 4

– Nicole

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s